keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Lappi



Terveisiä Lapinmailta! Minulla on ollut jo kauan haaveena lähteä Lappiin ruskamatkalle, ja vihdoin haaveesta tuli totta. Viime lauantaina ajelin Helsingistä Rovaniemelle, josta Lapin matka virallisesti starttasi. Oulusta poimin mukaani A:n, joka lähti Lappiin viimeistelemään graduaan tunturi- ja vaaramaisemien keskelle.

Yhdeksän tunnin ajon jälkeen voinen sanoa, että Suomi on superpitkä maa, jossa ei näytä olevan muuta kuin metsää ja järviä. Sekin tuli selväksi, että Lapin paras ruska-aika oli jo ollutta ja mennyttä, sillä kaunein ruska näytti lepäävään Jyväskylän yllä. Onneksi Lappi on todella viehättävä paikka milloin tahansa.

Rovaniemeltä matka jatkui yhdeksi yöksi Ylläsjärvelle ja sieltä kahdeksi yöksi Kilpisjärvelle, josta heräsimme tänä aamuna raikkaaseen talvi-ilmaan. Ensilumi oli satanut Saanan ja lähitunturien huipuille yön aikana. Majapaikan pihalla Saanaa katsellessa iski pieni paniikki tulevasta, sillä olemme tietenkin liikkeellä kesärenkailla. Arvoimme pitkän tovin uskallammeko lähteä ajamaan Pohjois-Norjaan vai pitäisikö meidän samantien suunnata etelään lumiuhkan vuoksi. Päätimme, että pyörähtäisimme hieman Norjan puolella ja sen jälkeen kääntäisimme auton nokan kohti etelää. Noin 30 kilometriä Norjan puolella ajettuamme maisemat sokaisivat meidät kauneudellaan ja heitimme hyvästit viimeisillekin järjenhivenille, ja päätimme sittenkin jatkaa matkaa rannikkoreittiä Skibotnin ja Storslettin kautta Altaan, josta löysimme yöpaikan mukavan suomalaispariskunnan omistamalta leirintäalueelta. Altasta matka jatkuu huomenna Inariin, jossa yövymme vielä yhden yön ennen paluuta Ouluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti