London Eye

 

Maaliskuun alussa sain erityisimmistä erityisimmän vieraan, kun ihana äitini tuli kyläilemään luokseni. Teemana kolmen vierailupäivän aikana oli erityisesti turvallisuus. Minulla oli muutama päivä aikaa näyttää, kuinka turvallinen kaupunki Lontoo on. Kuinka turvallista metrolla on matkustaa. Kuinka pimeälläkin voi kävellä ilman, että pelottaa. Kuinka turvallista kirkolla on työskennellä ja niin edespäin.

Tämän teeman lisäksi ehdimme onneksi myös vähän hurvittelemaan. Yksi reissun kohokohdista oli London Eyessä sekä Westminster Abbeyssä käynti.

London Eye on kallis ja turistiaikoina jonot ovat ihan mahdottoman pitkiä. Silti se on Lontoon vierailun yksi kohokohdista. Meidän ei onneksi tarvinnut jonottaa pitkään, sillä olimme liikkeellä maaliskuussa ja vieläpä tavallisena arkipäivänä. Kesäaikaan en varmasti edes tohtisi haaveilla näköala-ajelusta maailmanpyörässä.

Kierros kestää puolisen tuntia, mikä maailmanpyörässä hengaillessa tuntuu yllättävän lyhyeltä ajalta. 

Pääsimme kyytiin auringonlaskun aikaan. Näimme Lontoota päivänvalossa, mutta vielä pitäisi päästä testaamaan London Eye pimeällä. Sitten pääsisi vertailemaan, kumpi on parempi aika ihailla Lontoota yläilmoista.

Toinen vierailun teemoista oli siisteys (niin kuin aina), mutta siinä en onnistunut ihan yhtä hyvin kuin turvallisuus-teemassa. Täällä pölyt eivät tajua karttaa pöytätasoja ja lattioita päivää pidempään, vaikka olisi kuinka arvokas vieras käymässä. Pölyt pitäisi pyyhkiä kerran päivässä, mikä olisi aivan kauheaa ajanhukkaa varsinkin täällä ollessa. 

The Monument - Great Fire of London 1666

Toistaiseksi hintalaatu -suhteeltaan paras näköalapaikka Lontoossa on ollut vuonna 1667 valmistunut Christopher Wrenin suunnittelema kultahuippuinen kivipylväs. Monumentti rakennettiin muistoksi vuoden 1666 Lontoon suurelle palolle, joka tuhosi suurimman osan Citystä. The Monument on 61 metriä korkea, koska palo sai alkunsa 61 metrin päässä sijainneesta leipomosta Pudding Lanelta. 

Pääsylippu pylvääseen on aikuisilta vain neljä puntaa ja opiskelijalta 2,70 puntaa. Samalla hinnalla saa päivän reisitreenin, sillä huipun saavuttamiseksi on noustava 311 kapeaa kierreporrasta.

 

Ylhäältä katsottuna maisema on ihan siisti, tosin näköalaterassi ei ole enää yhtä korkealla muihin taloihin verrattuna kuin se oli 1600-luvulla.

Takaisin tuloaulaan mennessä henkilökunta jakaa todistuksen siitä, että kävijä on kipittänyt kaikki portaat huipulle asti.

Korkeanpaikan kammoisille The Monument saattaa olla pieni koetinkivi, mutta alhaalle päästyä oma rohkeus lämmittää varmasti mieltä.

Monumentti sijaitsee aivan London Bridgen kupeessa ja sille on oma metropysäkkinsä, josta pääsee kätevästi tornin juurelle.

City

Lontoon kaupunkikuvaa värittää vahvasti juuri Cityn alue, jossa sijaitsevat Lontoon tunnetuimmat pilvenpiirtäjät: Gherkin, The Cheesegrater ja The Walkie-Talkie.

City on yksi maailman tärkeimpiä talousmaailman keskuksia sekä paikka, josta Lontoo sai alkunsa.

Olen mennyt useasti bussilla Cityn läpi, mutta vihdoin sain aikaiseksi lähteä pienelle kävelyretkelle finanssimaailman sykkeeseen. Päivisin Cityn kadut ovat täynnä kiireisiä pukumiehiä ja -naisia, mutta iltaisin ja viikonloppuisin alue autioituu. Cityn hektiseen ja ankaraan maailmaan kuuluu loppuunpalaminen alle 30-vuotiaana ja "loppuaikojen meininki" alueen lähipubeissa työpäivän päätteeksi.

Joidenkin mielestä City on parhaimmillaan kaukaa katsottuna. Pilvenpiirtäjät erottuvat selvästi taivasta vasten esimerkiksi Thames -joen varresta bongattuna. Mutta kyllä kävely pilvenpiirtäjien juurellakin oli käymisen arvoista.

Jos teillä on tarvetta rikkaalle puolisolle, niin tämä alue on se, mistä kannattaa ensimmäiseksi lähteä etsimään...

Autoilupäivä

Eräänä kauniina työpäivänä sain seuraavanlaisen tehtävänannon: aja Heathrown lentokentän takaiselle teollisuusalueelle, hae sieltä niin monta säkkituolia mukaan kuin autoon mahtuu ja tule takaisin.

Suorin reitti kulki Lontoon keskustan läpi. Vähän aikaa väännettiin kättä siitä, kiertäisinkö keskustan ajamalla Ring roadia pitkin, mutta kuulemma ajallisesti ja kilometrimäärällisesti siinä häviäisi niin paljon, ettei sitä vaihtoehtoa nähty kannattavaksi. Niinpä minulle lykättiin kirkon pakettiauton avaimet käteen ja navigaattoriin syötettiin oikea osoite. Lähdin ajamaan elämäni ensimmäistä kertaa yksin Englannissa. Yksin LONTOOSSA.

Menomatka oli mukava. Reitti kulki joenrantaa pitkin. Näin autonikkunasta Kensingtonia ja Harrodsin. Perille harhailin ajamalla läpi Heathrown terminaalit, kunnes löysin navigaattorin ohjaamana oikean paikan. Tai siis väärän paikan. Koputtelin jonkun teollisuushallin ovelle ja siellä oltiin aivan ymmyrkäisiä siitä, että mitä ihmettä puhun säkkituoleista. Sieltä minut osattiin ohjata kuitenkin oikeaan osoitteeseen ja niin pakettiautoomme lastattiin kahdeksan säkkituolia. Kiitin ja lähdin pois ja tuijottelin ajaessa aina välillä olan yli uskomatonta näkyä, kun kahdeksan säkkituolia killuivat selkäni takana.

Takaisintuloreitti olikin astetta mielenkiintoisempi. Navigaattori nimittäin päätti ohjata minut Hyde Park Cornerin ohi Piccadilly Circukselle ja sieltä Trafalgar Squarelle. En tajunnut edes pelästyä, kun olin niin häkeltynyt siitä, että yhtäkkiä täällä vaan ajetaan niin keskustassa kuin olla ja voi! En olisi ikinä uskonut, että tulee päivä jolloin ajan autolla (pakettiautolla) Trafalgar Squaren ohi.

Eihän siinä auttanut muu kuin kaivaa kännykkä esille ja kuvata todistusmateriaalia tästä uroteosta.

Pakko oli myös ottaa pari videota, niin fiiliksissä olin. 

Keskustassa navigaattorin ja minun välilläni vallitsi muutamia erimielisyyksiä. Navigaattori olisi kovasti halunnut, että käännyn esimerkiksi kiellettyyn ajosuuntaan Tower Bridgelle. Pienten harhailujen jälkeen navigaattori suostui ohjaamaan minut takaisin kirkolle Rotherhithen tunnelia pitkin, joka oli kokemus sekin. Tunneli oli niin kapea, että pakettiauto mahtui juuri ja juuri sinne. Alkujaan joenalainen tunneli rakennettiin nimittäin kävely- ja hevosliikennettä varten. Muut kulkuvälineet tulivat vuosia myöhemmin kuvaan. Kirkolle pääsin kuitenkin ehjänä ja autokin säästyi kolhuilta. 

Eikä keskustassa ollut mitenkään pelottava ajaa. Lähinnä vaan liikenteen hitaus, jatkuva pysähtely ja seisominen oli harmillista.

Kelluva paviljonki keskellä Lontoota

Suomen Lontoon instituutti ja brittiläinen arkkitehtuurikeskus Architecture Foundation järjestivät nouseville suomalaisille arkkitehdeille kilpailun, jonka  voitti arkkitehtiylioppilaiden Erkko Aartin ja Arto Ollilan ehdotus kelluvasta paviljongista.

Helmikuussa vietettiin Viewpoint-paviljongin avajaisia Lontoon Camley Streetin luonnonpuistossa lähellä King's Crossin asemaa. Viewpointin tarkoituksena on tarjota tilat oppimis- ja työpajakäyttöön sekä luoda arkkitehtuurinen maamerkki King's Crossin kiireiseen ympäristöön.

Kelluva näköalapaikka rakennettiin London Wildlife Trustin omistamaan luonnonpuistoon. Viewpointin tarkoituksena on nostaa suomalaisen arkkitehtuurin näkyvyyttä Englannissa. Inspiraation lähteenä on se, että Viewpoint muodostaisi Camley Streetin luonnonpuistoon oman saaren, joka luo uudenlaisen elinympäristön puistoon ja tekee näkyväksi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.

Hankkeesta uutisoitiin laajasti, ja paviljonki tunnetaan hyvin ainakin Lontoossa asuvien suomalaisten keskuudessa. 

Siksipä olikin perinkummallista, että Viewpointille ei ollut puistosta minkäänlaisia opasteita, kun Emin kanssa lähdimme sitä etsimään maaliskuun lopussa. Opasteiden puuttumisen lisäksi paviljongille johtavat polut oli suljettu puomein ja aidoin. Emme antaneet muutaman aidan lannistaa itseämme, vaan pompimme yli ja ali esteiden.

Myös kelluva paviljonki oli eristetty nauhoin, joten emme uskaltaneet testata kelluiko se oikeasti vai ei. Tyydyimme kuvaamaan rakennusta rannalta. Viewpoint oli selvästi ollut hylättynä jo pidemmän aikaa, rakennelma oli todella likainen ja jotenkin yksinäisen ja hylätyn oloinen. 

En tiedä vieläkään, mikä oli vialla ja miksi paviljongista ei oltu pidetty huolta. Rakennelma sijaitsee hienolla paikalla, se sopii ympäristöön tosi hyvin ja siellä olisi mukava istua ja katsella lintuja ja kuunnella veden solinaa.

 

Myös Camley Streetin luonnonpuisto oli tosi sympaattinen alue. Toisin kuin muut trimmatut ja puunatut puistot Lontoossa, tämä puisto oli jätetty luonnontilaan. Jotenkin paikka muistutti Suomen metsää, tosin ihan mikrokoossa. 

Suosittelen ehdottomasti käymään Camley Streetin luonnonpuistossa, varsinkin jos kaipaa luontoa ympärilleen. 

Tietenkin vähän harmittaa, jos paviljonkia ei ole vieläkään saatu kuntoon. Idea Viewpointille on tosi hyvä, toteutus pitäisi vain saattaa loppuun asti. 

Laituri 9 3/4

Seurataanpa vielä tämän postauksen verran Harry Potterin jalanjälkiä. Kalliin Warner Bros. studiokierroksen sijaan Harry Potter -maailmaan voi solahtaa ilmaiseksi King's Crossin juna-asemalla. Paikan päältä löytyy Laituri 9 3/4, jonka takaa lähtee Tylypahkaan menevä juna. Ikävä kyllä jästit eivät edelleenkään pääse Laituri 9 3/4 pidemmälle, vaan tiiliseinä bloggaa ikävästi taikuudesta osattoman ihmisen.

Edellisellä Lontoon reissullamme kävimme etsimässä Laituria 9 ja 3/4, mutta emme löytäneet sitä millään. Nyt tiedän, mikä meni pieleen.

Metro vie suoraan King's Crossin asemalle, mutta samalla pysäkillä on toinenkin juna-asema, St Pancras, josta viime kerralla yritimme löytää oikeaa laituria. Eipä ihme, ettei löytynyt.

Tästä viisastuneena jouduimme tällä kertaa vain yhden kerran kysymään, missä Laituri 9 3/4 piileskelee. Se kun ei löytynytkään King's Crossin  virallisten puomien 9 ja 10 välistä. Siinä kohdin ei edes ole tiiliseinää.

Läheltä kuuluisaa laituria löytyy myös Harry Potter -kauppa, josta löytyy muun muassa taikasauvoja, Bertie Bottin joka maun rakeita sekä suklaasammakoita.

En tiedä kuinka monesta työmatkalaisesta on sympaattista, että asemalla hengailee joka päivä hirveä lauma Harry Potter -turisteja kameroineen ja velhopukuineen, mutta minusta britit osoittavat hyvää huumorintajua ja olennaiseen keskittymistä, kun ovat viitsineet rakentaa Laiturin 9 3/4 HP-fanien iloksi. 

Olimme liikkeellä tavallisena arkipäivänä, joten HP-faneja oli paikalla "vain" noin kolmisenkymmentä. Todennäköisesti kiireisimpinä aikoina jono Laiturille 9 3/4 on paljon pidempi. Nytkin porukka sai odottaa, että pääsi kuvauttamaan naamansa kärryjen ja Hedwig-pöllön kanssa laiturille. Henkilökunta antaa jonottajan valita minkä tuvan huivin sitoo kaulaansa.

Me emme jaksaneet jonottaa kuvaa varten, mutta kiertelimme kaupassa ja yritimme valikoida lempitaikasauvaa itsellemme. Muistaakseni Voldemortin taikasauva tuntui pelottavan miellyttävältä käteen...

The Making of Harry Potter

O:n ja F:n pikaiseen vierailuun Lontoossa mahtui perusturistinähtävyyksien katselemista, shoppailua ja jokibussilla ajelua. Reissun pääkohteena oli kuitenkin Harry Potter studio tourin tekeminen.

Itsellänihän ei ollut aavistustakaan siitä, että Lontoon lähellä sijaitsevat Warner Bros. Studiot oli muutettu Harry Potter -leffojen kuvausten loputtua ikään kuin museoksi, jonne HP-fanit pääsevät vahtaamaan leffojen lavasteita, pukuja, eläinnäyttelijöitä ym. Onneksi meidän teinit olivat tässä asiassa paljon valveutuneempia kuin minä.

 

Warner Bros. Studio Tour -liput täytyy varata aina etukäteen, sillä sisään pääsee vain tietty määrä jengiä tiettynä aikana. O:n ja F:n ihanat vanhemmat maksoivat minulle liput Harry Potter maailmaan kiitokseksi siitä, että lupasin pitää huolta O:sta ja F:stä Lontoon ajan (oli kyllä kauhean rankka tehtävä). Tsekkasin vasta äskettäin kuinka paljon lippu todella maksoi WB studioille, ja brittiläisittäin kallishan tuo lippu näytti olevan. 16-vuotiaasta ylöspäin lipusta täytyy pulittaa 30 puntaa. Kiitos siis lipuista, Jx2!

Oma suhteeni Harry Potter -kirjasarjaan on silkkaa rakkautta. Olen lukenut kirjat läpi miljoona kertaa niin englanniksi kuin suomeksi. Oikeastaan kasvoin teiniksi  yhtä matkaa Harry Potterin kanssa. Olen ollut niin kertakaikkisen koukussa Harry Potter -tarinaan, että katson oikeudekseni ajatella olevani todellinen HP-fani.

Pieni miinus faniuteen tulee kuitenkin siitä, että en ole jaksanut katsoa kuin kaksi ensimmäistä Harry Potter -leffaa. En tiedä paranevatko leffat siitä vai eivät, mutta olin pettynyt tulokseen. Minusta oma mielikuvitukseni oli paljon parempi kuin leffojen näyttämä maailma. 

Kaikista onnistunein kuvitus Harry Potterin maailmaan on minusta suomennettujen HP-kirjojen kansikuvitus, josta vastasi Mika Launis. Kansikuvien maailma vastaa ehkä eniten omia mielikuviani Harry Potterista.

Tästä johtuen en saanut kaikkea sitä irti studiokierrokselta, mitä muut kierrokseen osallistuneet näyttivät saavan. Mutta oli paikka ehdottomasti käymisen arvoinen!

Harry Potter Studiot sijaitsevat 20 mailin päässä Lontoosta luoteeseen sijaitsevassa Watford Junctionissa. Eustonin juna-asemalta menee juna parissakymmenessä minuutissa Watford Junctioniin, josta hypätään studioille vievään bussiin. 




Periaatteessa kauhean yksinkertaista, ja siksi niin helppoa mennä pieleen. WB studioiden nettisivuilla ei nimittäin kerrota, että Watford Junctioniin menee nopean junayhteyden lisäksi myös superhidas overground -linja, johon me tietenkin vahingossa hypättiin. Overgroundilla matkaan menee yli tunti ja kyllä alkoi tuskanhiki nousta jo otsalle, kun olin ihan varma, että ei tulla ehtimään ajoissa perille. Watford Junctionin juna-asemalla meillä oli enää kymmenisen minuuttia aikaa ehtiä HP-studioille ennen kierroksen alkua. Oli siis aika tehdä nopeita ja oikeita päätöksiä, joten bussin sijasta hyppäsimme taksiin ja hurautimme studioille viidessä minuutissa. Perillä käteni tärisivät ja kesti vielä aikaa ennen kuin onnistuin rauhoittelemaan itseni, että ihan oikeasti ehdimme perille. 

 

Studiokierroksella näkee muun muassa Tylypahkan suuren salin, Kalkaroksen taikajuomaluolan, Dumbledoren huoneen, Weasleyn ja Harry Potterin kodit sekä paljon paljon muuta. Studioilla saa koittaa myös huispausta ja Weasleyn Anglialla ajoa, mikä kuulostaa kivemmalta kuin olikaan.

Viistokuja oli tosi hieno, samoin kuin Tylypahkasta tehty pienoismalli. 

 

Koska en itse päässyt niin korkeisiin afääreihin kierroksella kuin olisi pitänyt, tässä teille linkki astetta (tai paria) intohimoisempaan WB studioilla kävijään: 
daughterofmurphy.blogspot.co.uk/2013/03/warner-bros-harry-potter-studio-tour.html.

Blogi sattui silmääni kun googlettelin tietoa Harry Potterin maailmasta. Postauksesta välittynee se, että studiot saavat jotkut ihmiset itkemään, tärisemään, vaikuttumaan ja kokemaan tyhjyyttä, kun kierros loppuu.

Vakavasti puhuen kierros WB studioilla on varmasti näkemisen ja kokemisen arvoinen kaikille HP-faneille. Studioilla oppii paljon leffojen teosta ja siitä, kuinka paljon vaivaa kahdeksan Harry Potter -leffan kuvaaminen on vaatinut. Paikkojen ja lavasteiden lisäksi studioilta löytyy mieletön määrä peruukkeja, tekohampaita, vaatteita ja muita leffassa käytettyjä esineitä ja tavaroita.

Tower Bridge

Muutama postaus jäi kokonaan päivittämättä helmikuulta. Mikäs onkaan parempi aika muistella kylmää ja harmaata helmikuuta kuin aurinkoinen ja keväinen huhtikuu. Koleudesta selvittiin liehuvin lipuin ja nyt ollaan niin matkalla kohti kesää!

Helmikuun lopussa sain harvinaisia vieraita, kun serkun lapset saapuivat luokseni kyläilemään. Kaksi superfiksua ja hupaisaa teiniä lensivät Stanstedtin lentokentälle minireppujen kanssa ja kävin sieltä poimimassa heidät mukaani.

Koska aikaa oli niin vähän, teimme päivässä pikaisen turistikierroksen ympäri Lontoota. Perusturistinähtävyyksiin kuului tietenkin Lontoon yksi tunnetuimmista maamerkeistä, Tower Bridge.

 

Olen monesti kävellyt sillalla ja ihaillen kuvaillut sitä sieltä sun täältä, mutta ennen helmikuun loppua en ollut koskaan käynyt Tower Bridgen sisällä.

Lontoon hintatasoon nähden Tower Bridge -vierailu on suhteellisen halpa, opiskelijalta "vain" 6,30 puntaa.  

Sisällä näimme lyhyen videon siitä, miten siltaa suunniteltiin ja rakennettiin. Lipun hintaan kuului myös hengailu sillan ylätasanteella, josta on periaatteessa ihan hyvät näkymät ympäri Thamesia. Olin kuitenkin aina ajatellut, että näköalatasanne olisi avoin ja tuuli tuivertaisi hiuksia, kun siellä kävelisi ja kuvailisi maisemia. Niinpä ylätasanne olikin yllätyksekseni lasitettu, joka teki kuvaamisen vähän hankalaksi. Onneksi pieniä avoimia ikkunoita oli muutamissa kohdissa, joista sai työnnettyä kameran ulos.

Vierailuun sillalla menee aikaa noin puolesta tunnista tuntiin, riippuen siitä miten tarkasti maisemia haluaa katsoa. Parempiakin näköalapaikkoja on ja halvempia, mutta niistä lisää jossakin kaukana tulevaisuudessa häämöttävässä postauksessa.

Tower Bridgen jälkeen jatkoimme O:n ja F:n kanssa matkaa kohti uusia seikkailuja. Minusta O tiivisti täydellisen hyvin Lontoon  luonteen, kun ohitettuamme lukuisia vanhoja, kauniita rakennuksia ja kirkkoja en tiennyt mitä rakennukset olivat, koska mikään turistiopas ei puhu niistä. O sanoikin, että kaikkialla muualla maailmassa nämä historialliset talot ja jylhät kivikirkot olisivat nähtävyyksiä, mutta täällä ne ovat vain ihan tavallista kaupunkikuvaa.