sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Snowdon I

 


Walesin viimeinen reissupäivä alkoi kuvankauniilla maisemilla, kun pääsimme heti aamusta vierailemaan Walesin korkeimmalla vuorella, Snowdonilla. Snowdon on myös koko Britannian korkein vuori Skotlannin Ylämaan eteläpuolella. Vuoren korkein huippu kohoaa 1 085 metriin. Kymrinkielinen nimi Snowdonille on Yr Wyddfa eli hautakumpu.

Nykyään vuorelle pääsee myös junalla, jonka lähtöpiste sijaitsee Llanberin kylässä. Epävakaisten ilmojen vuoksi huipulle pääsee junan avulla vain maaliskuun puolivälistä syyskuun loppuun saakka. Pohjois-Walesin vuoristoseudulla sataa keskimäärin vuoden aikana kuusi kuukautta. Me satuimme paikalle pilvisenä, mutta sateettomana päivänä, ja olimme siitä tosi kiitollisia.
Junamatka huipulle kestää tunnin. Juna etenee etanavauhdilla ylöspäin, mutta samalla pääsee rauhassa ihailemaan ikkunasta avautuvia maisemia. Muutamaan otteeseen juna pysähtyi paikoilleen kuvaushetkiä varten. Hidas vauhti oli myös hyvä sen takia, että lampaat tykkäsivät hengailla kiskoilla. Osa lampaista ilmiselvästi lämmitteli raiteiden päällä ja oli aikamoinen työ saada hätisteltyä lampaat junan tieltä.

Meillä kävi istumapaikkojenkin suhteen tosi hyvä tuuri, kun saatiin paikat heti kuskin takaa. Oltiin ilmeisesti varattu liput kaikista ensimmäisinä, joten saatiin myös parhaat paikat.

Snowdon Mountain Railway -lipun voi ostaa joko yhdensuuntaisena (20 puntaa) tai menopaluuna (27 puntaa). Me päätettiin kävellä huipulta omin jaloin alas, sillä muuten ylhäällä olisi ehtinyt viettää aikaa vain puoli tuntia.

Alastulo kesti meiltä 2,5 tuntia. Huipulle vaeltajat lipuvat keskimäärin neljässä tunnissa. Ylhäällä oli ihan järkyttävän kylmä, mutta mitä alemmas tultiin, sen lämpimämmäksi ilma muuttui.

Maisemat olivat koko ajan aivan henkeäsalpaavia. Ja nyt nähtiin lampaitakin ihan läheltä. Siellä ne kipittelivät menemään ties missä kallionkoloissa ja jyrkänteen reunoilla varmajalkaisen näköisinä.

Snowdonille vaeltaminen on joko pelkästään nousua tai sitten pelkästään laskua riippuen kumpaan suuntaan on menossa. Tasamaata ei ole. Alastullessa jalat olivat aivan uupuneet jatkuvasta laskeutumisesta ja kyllä lihakset olivatkin jumissa seuraavat pari päivää. Tietenkään ei jaksettu venytellä päästyämme autolle, vaan lähdettiin kiireesti matkaan, että saatiin auto palautettua Heathrowlle oikeaan aikaan.

2 kommenttia:

  1. eli tämän jälkeenkö päätit ostaa ne aikuisten lenkkarit?? - E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kieltämättä lenkkarit ois ollu täälläki hyvät, mut kaikista eniten oon kyllästyny kaupunkikävelyyn sekä työskentelyyn Converset jalassa. Kävelen niin paljon täällä, että pakko armahtaa jalkoja. Onkohan musta tulossa tylsä aikuinen? Se huolestuttaa näin yöaikaan.

      Poista