maanantai 15. syyskuuta 2014

100 vuotta sitten


100 vuotta sitten alkoi yksi maailman tuhoisimmista ja synkimmistä sodista, kun ensimmäinen maailmansota sai koko sen aikaisen Euroopan ja muun maailman sekaisin.

Lontoossa ensimmäistä maailmansotaa on muisteltu monin eri tavoin. Yksi muistoteos pystytettiin viikon ajaksi Victoria Tower Gardensiin. Teosta kutsuttiin nimellä Spectra, ja sen suunnitteli japanilainen taiteilija Ryoji Ikeda.


Elokuun 4.-11. päivien välillä valoteos loisti puistossa auringonlaskusta auringonnousuun asti. Spectra oli 20-metrinen valopylväs, johon valo tuli kaiken kaikkiaan 49 eri valolähteestä, joiden seassa ihmiset pääsivät kävelemään.

Spectra näkyi taivaalle heijastuvana sinisenä valona monien kymmenien mailien päähän. Teos näkyi hyvin myös meidän kotiovelle, joka sijaitsee vain kuuden kilometrin päässä Victoria Tower Gardensilta.







































Me haluttiin R:n kanssa nähdä teos ihan kunnolla, joten toiseksi viimeisenä päivänä ennen muistoteoksen poistamista matkustettiin Westminsteriin iltavuoron päätteeksi. Ja jouduttiin oikein jonottamaan puistoon pääsyä monen muunkin kiinnostuneen kanssa. Istuttiin vähän aikaa puistossa ja yritettiin laimeasti mennä kävelemään valopylväiden sekaan, mutta tultiin nopeasti siihen tulokseen, että parempi pysytellä poissa pahimman tungoksen seasta.

Spectra oli hieno ihan läheltäkin katsottuna, mutta ehkä parhaiten sen hienous erottui joen toiselta puolen ihailtuna.

3 kommenttia:

  1. Niin hienoja kuvia oot ottanu!! Maanantai aamu alkoi pannukakulla ja sun blogilla. Ei hullummin siis. - E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pimeällä kuvaaminen on vaikeeta enkä siksi tykkää sitä juuri tehdä, joten tällainen palaute lämmittää mieltä! Kuulostaa silta, että vietit varsin amerikkalaistyylistä aamupalaa maanantain kunniaksi.

      Poista
  2. Nimenomaan kun tiiän ettei pimeäkuvaus ole helppoa! Iso respect.

    VastaaPoista