maanantai 30. kesäkuuta 2014

Canary Wharf


Epäonnistuneen Mudchuten farmivierailun jälkeen kävelin ihmettelemään Canary Wharfin aluetta, joka on toinen Lontoon suurista liike- ja talouselämän keskuksista Cityn rinnalla.

Canary Wharf oli jopa viihdyttävämpi ja kauniimpi pilvenpiirtäjäalue kuin City, koska satama-altaat saivat modernit ja lasiset rakennukset heijastumaan kauniisti vettä vasten. Canary Wharfin alueella satama-altaita on vaikka kuinka, sillä ennen alue toimi vilkkaana satamana.

Yhdessä pilvenpiirtäjässä on myös iso kauppakeskus, joka oli juuri sulkemassa oviaan, kun sinne asti pääsin. Pitäisi varmaan sielläkin käydä ajan kanssa pyörimässä.



Huomenna on muuten päivä, jota on odotettu jo pitkään! Lento Suomeen ja kuukausi lomaa rakkaiden läheisten seurassa! Tarkoitukseni oli pistää blogi kuukaudeksi kesälomalle huomisesta alkaen, mutta niin on vielä viime viikkoinen Walesin reissukin postaamatta. Oli muuten huikea paikka ja ilmat suosi kerrankin meitä.

Kellon ollessa täällä tällä hetkellä tasan 22.13 ja lennon lähtiessä huomenna iltapäivästä, alan vihdoin harkita, josko sitä  aloittaisi pakkaamisen ja siivoamisen (en taida pystyä). Molempien asioiden tekemiselle varasin koko tämän päivän aikaa, mutta sen sijaan lähdin Sratfordin Westfieldiin ostelemaan tuliaisia ja nuden värisiä korkkareita, joista olen haaveillut jo vaikka miten monta kuukautta. Huoneessa vallitseva sekasorto ja edessä oleva pakkaaminen saa oloni tuntumaan nyt niin lamaantuneelta, että taidan vielä vähän aikaa lepäillä - -

Suomi, huomenna nähdään! Matkalaukun kanssa tai ilman!



sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Greenwich Foot Tunnel

Vielä muutama viikko sitten en olisi yhtään osannut arvata, että jalankulkijat pääsevät lukuisten Thamesin ylittävien siltojen lisäksi myös joen ali jalankulkijoita varten rakennettua tunnelia pitkin.





Tunnelin toinen pää löytyy Greenwichin kylästä, ihan läheltä Cutty Shark -laivaa. Joenalaiseen tunneliin pääsee laskeutumaan lasikattoisesta pyöreästä rakennuksesta. Tunnelin toinen pää sijaitsee Isle of Dogsin puolella, lähellä Mudchuten puistoa ja farmia.

Kun tunnelin olemassaolo vihdoin selvisi minulle lähes kuuden Lontoossa asutun kuukauden jälkeen, päätin ehdottomasti mennä tsekkaamaan 370 metriä pitkän tunnelin.


Kolkkohan se oli, mutta superlyhyt ja kätevä tapa päästä joen toiselle puolen. Sitä paitsi on kai se aika hurjaa kävellä veden alapuolella ja miettiä koko ajan, että entäpä jos tunneli sortuisi juuri nyt. Näin ensimmäistä kertaa Greenwichin yliopiston joen toiselta puolelta katsottuna, ja komeiltahan rakennukset näyttivät edelleen!

Tarkoitukseni oli käväistä Mudchuten farmilla moikkaamassa hevosia, lampaita ja erivärisen silmäparin omistavaa laamaa, mutta olin niin myöhään liikkeellä, etten farmin sulkeuduttua nähnyt eläimen eläintä koko paikassa.

Siitä harmistuneena kävelin ihailemaan Canary Wharfin pilvenpiirtäjiä, josta lisää seuraavassa postauksessa.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Satamakaupunki Harwich


Cambridgen jälkeen suuntasimme automme nokan kohti Harwichia. Ikävä kyllä autosta oli bensa niin lopussa, että jouduimme etsimään hikihatussa huoltoasemaa, josta saisimme kirkon "bensaluottokortilla" tankatuksi auton.

Pitkän navigoinnin jälkeen bongasimme vihdoin oikeanlaisen huoltoaseman. Annoin tytöille tehtäväksi maksun hoitelemisen ja pyysin, että he harjoittelisivat "bensaluottokortin" takana olleen nimikirjoituksen tekemistä. Mokomat luulivat kuitenkin pyyntöä vitsiksi, eivätkä he mitään harjoitelleet, vaan kirmasivat huoltoaseman sisälle maksamaan laskua. 

Ensinnäkin huoltoaseman henkilökunnalta täytyi kysyä, että kävikö meidän maksuvälineemme varmasti heillä. Kyllä se kuulemma kävi. Sen jälkeen henkilökunta pyysi saada tietää automme kilometrimäärän ja niinpä tytöt kirmasivat takaisin autolle tarkastelemaan matkamittaria. Tämän vakuuttavan toiminnan jälkeen tuli maksun aika ja kuitti laskettiin tyttöjen allekirjoitettavaksi. Epäuskoisen näköisenä SMP kuulemma tuijotteli aikansa kuittia ja lopulta suostui pikaisesti sutaisemaan lapulle nimmarin. Parasta oli se, että asiakaspalvelija vertasi kortin nimikirjoitusta kuitin nimikirjoitukseen, alkoi nauraa ääneen ja sanoi virnuillen, ettei nimmari ollut lähellekään sellainen kuin piti (eikä se todellakaan ollut). Tästä huolimatta he päästivät meidät lähtemään, vaikkakin R:llä oli niin suuria vaikeuksia saada autonavainta irti bensatankin kortista, että minä sen jouduin lopulta irrottamaan lukosta (onneksi meillä ei ole enää ikinä tarvetta käydä tankkaamassa Colchesterissa).


Harwichiin pääsimme kuitenkin ajallamme ja kiertelimme autiossa ja pienessä satamakaupungissa aikamme. Kylä oli oikeastaan tosi sympaattinen, vaikka muita assareita paikan autius vähän karmi. Itselleni paikka tuntui kodikkaalta, koska totuin Skotlannin reissun aikana tyhjiin kyläpahasiin. Tytöt sen sijaan olivat niin tottuneita Lontoon vilinään, että autiot kadut, kadun varsille parkkeeratut kuskittomat autot ja kiinni vedetyt verhot toivat mieleen uinuvan vampyyrikaupungin.

Lopulta meille iski hirvittävä nälkä ja paniikki siitä, löydämmekö yhtään ruokapaikkaa, joka ei ole suljettu. Mutta ei hätää, bongasimme Harwichista kaksi aukiolevaa ruokapaikkaa, josta valitsimme toisen. Illallisen jälkeen tuli aika hyvästellä SMP. Hän lähti Suomeen ja me palasimme takaisin Lontooseen.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pikavisiitti Cambridgessa


Kiitokset mahtavalle ex-työkaverilleni SMP:lle, koska hänen takiaan pääsimme viime maanantaina työnantajan kustantamana vierailemaan Cambridgessa. Vannoutuneena lentomatkustamisen vastustajana ja luonnon väsymättömänä puolustuspuhujana SMP ei halunnut assarivuoden loputtua lentää Suomeen, vaan hän päätti matkustaa kotimaahan aatteitaan kunnioittaen; laivan kyydissä.

Laiva Suomeen lähti maanantaiyönä Harwichista, Englannin ikiomalta Perähikiältä.

Työnantaja lupasi minulle kirkon auton käyttöön, jos kuluttaisin vapaapäiväni viemellä SMP:n Harwichiin. Auton palauttamisella ei kuulemma olisi kiirettä, kunhan saman vuorokauden aikana sen parkkeeraisin takaisin kirkon eteen. Minähän tietenkin innostuin tästä mahdollisuudesta ja aloin googlaamaan kaikkia hienoja ja upeita paikkoja Harwichin ja Lontoon välissä. Mutta arvatkaapa mitä? Niitä ei löytynyt yhtään. Briteissä hienoista nähtävyyksistä ja paikoista on runsaudenpulaa, mutta Itä-Englanti ei kuulu mihinkään turistikategoriaan. Tästä huolimatta muutkin assarit innostuivat ilmaisesta reissusta ja yhtäkkiä meitä olikin täysi autollinen lähdössä saattamaan SMP:tä kohti Suomea.

Koska lyhimmän reitin varrelta ei kerrassaan löytynyt mitään kiinnostavaa, päätimme laajentaa reviiriämme hieman ja kartalta silmiin sattui vanha yliopistokaupunki Cambridge. Vierailukohde toi meille noin 160 ylimääräistä kilometriä ajettavaksemme, mutta suhtauduimme maanantaipäivän huviajeluun innokkaina.

Cambridgeen pääsi Lontoosta yllättävän nopeasti ja syöksyimme heti perille päästyämme lounaalle. Sen jälkeen kiertelimme nelisen tuntia kaupunkia. Harmittavasti yliopistoissa vietettiin valmistujaispäivää, joten kaikki kampukset olivat yleisöltä suljettuja. Jouduimme tyytymään ikkunoista ja portinpielistä kurkisteluun. Pienesti olin katkera siitä, ettei Oulun yliopisto ole ulkonäöltään aivan samannäköinen kuin Cambridgen vanhimmillaan keskiajalla rakennetut kampukset.

Yksi Cambridgen tunnusmerkeistä on Camjoki, jota pitkin opiskelijat ja turistit lipuvat vuokraveneillään. Veneitä kutsutaan punt-veneiksi ja ne eivät toimi soutamalla, vaan niitä työnnetään eteenpäin pitkällä punt-nimisellä sauvalla.

Veneitä voi vuokrata joko "kapteenin" kanssa, joka käyttää sauvaa tai sitten opetella itse työntelemään keppiä mutaista pohjaa pitkin. Pikaisen aikataulun vuoksi emme ehtineet vuokrata venettä, mutta ihmisten erilaisille veneilytyyleille nauraessamme tulimme siihen tulokseen, että olisimme ehdottomasti valinneet kapteenillisen veneen. Näimme jopa yhden veneen kippaavan ympäri ja uimisreissuhan siitä veneilijöille tuli.

Cambridgen vierailumme huipentui herkullisiin crêpes -herkkuihin, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Harwichiin.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kanavan varrella

Iki-ihanan jokivarren lisäksi Lontoosta löytyy vettä myös Thamesin pohjoispuolella virtaavasta kanavasta. Vaikka jokivarsikävelyn fiilistä ei voi voittaa millään, kävely kanavanrantaa pitkin on silti kivaa ajanvietettä.


Aloitin kanavaseikkailuni Lontoon Little Venicestä, joka osoittautui hieman pettymykseksi. Paikalla oli vain muutamia kahvila- ja ravintolalaivoja, eikä juuri muuta.

Sen sijaan itse kanavanvarsi oli tosi sympaattinen kaikkine satoine jokilaivoineen, joista suurin osa näytti olevan asumiskäytössä.

Kävelin kanavanvartta Ladbroke Groveen päin, ja pidin siitä, että maisema näytti vähän ränsistyneeltä, karulta ja sotkuiselta. Vesi oli likaista ja roskaista, mutta ihmiset ottivat aurinkoa talolaivojensa katoilla ja porukka lenkkeili ja pyöräili mielissään kanavan rantapolkua pitkin.



sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Trellick Tower

Barbicanin brutalistinen rakennustyyli ei ole ainoaa laatuaan Lontoossa. Lähellä Westbourne Parkin metroasemaa sijaitsee häikäisevän brutaali Trellick Tower. 


Hyvin erikoista on se, että talon sivustalle on rakennettu erillinen torni, jossa sijaitsevat asuinrakennuksen hissit. Hissikuilu kytkeytyy kävelysiltojen avulla päärakennukseen aina joka kolmannessa kerroksessa.

Arkkitehtinä tälle taloihmeelle toimi Ernest Goldfinger ja yllätys, yllätys, rakennus valmistui 1970-luvulla. Nykyään rakennus on suojeltu.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannuskuulumisia



Suomessa vietetään tällä hetkellä juhannusta. Lontoossa juhannusfiilis antaa odottaa itseään vielä huomiseen, sillä silloin merimieskirkon viralliset juhannusjuhlat pääsevät vauhtiin. Perinteisen mökkijuhannuksen sijaan huomenna lontoolaisille on tarjolla lavatanssit, kirkon oma tanssiorkesteri, grilliruokaa ja -juomaa sekä juhannussauna.

Kaiken kinuamisen jälkeen pääsen vihdoin huomenna työskentelemään grillille, mitä odotan innolla. Kaikissa aiemmissa juhlissa  miestyöntekijät ovat ahnehtineet grillivastuun itselleen, mutta huomenna kaikki heistä soittavat bändissä, joten käytin tilaisuutta hyväkseni (njähnjäh). Epätoivoa sen sijaan aiheuttaa se, että kirkon naispuolisten työntekijöiden pukukoodi on juhannusjuhlissa joko kukkamekko tai kansallispuku. Sanoin taipuvani joten kuten kukkamekkoon, mutta sen lisäksi pomo vaatii vielä hiusten laittamista saparoille (siis ihan oikeasti, saparoille!).

Juhannusjuhlia on valmisteltu jo varmaan tammikuusta lähtien, kun bändi aloitti ensimmäiset harjoituksensa. Luulenpa, että useat kirkon työntekijät ovat erittäin kiitollisia siitä, että saamme huomenna kuulla viimeistä kertaa muun muassa kappaleet Levoton Tuhkimo, Siks oon mä suruinen (oma henkilökohtainen inhokkibiisini tulevasta setistä) ja Katson autiota hiekkarantaa.


video




Huikeaa juhannusta kaikille!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Barbican High Walks


Lontoo on minusta tosi sievä suurkaupunki. Rakennukset ovat kauniita, ja samankaltaiset talot sopivat toistensa seuraan kuin nenä päähän. Rakastan maailman eniten sitä, että englantilaiset käyttävät paljon pientä tiiltä rakentamisessa, ja sympaattisia savupiippuja kurkistelee talojen katoilta kymmenittäin. Suurkaupungin sijasta täällä vallitsee enemmänkin kylämainen tunnelma.

Ja sitten Lontoosta löytyy alue nimeltä Barbican. Aivan Cityn vieressä sijaitseva alue rakennettiin 1970-luvulla,  ja rakennustyyliksi valikoitui brutalismi. Rakennusmateriaalina päätettiin käyttää esteettisyyden kirkkaimpana loistavaa tähteä, betonia.





Toisin sanoen Barbican on valtavan suuri, karu ja pelkistetty betonilähiö, joka jakaa ihmisten mielipiteet. Jotkut pitävät asuinaluetta kauheana ja kaukaa kierrettävänä betonihirviönä, toiset ovat puolestaan täysin ihastuneet alueeseen. Minä kuulun jälkimmäiseen.

Vaikka talot ovat karuja ja tavallaan aika rumia, alueesta on tehty tosi viihtyisä. Ikkunalaudat ovat täynnä kukkia, ja rakennusten väleistä löytyy vesialtaita ja puutarhoja.

Arkkitehdit suunnittelivat alueen niin, että jalankulkijoita ei pelkästään erotettu alhaalla kulkevasta autoliikenteestä, vaan heitä varten rakennettiin myös katetut jalkakäytävät suojelemaan kävelijöitä epämukavilta sääilmiöiltä, kuten sateelta ja tuulelta.

Barbican tarjoaakin ihan loistavan vaihtoehdon kävelyretkelle sateisena päivänä. Kävelytiet ovat aikamoisia labyrintteja, mutta karttoja löytyy joka paikasta.







































Barbicanissa on yli 2 000 asuntoa. Asunnot ovat niin kalliita, että ainoastaan varakkailla Cityn työntekijöillä on niihin varaa.

Ensimmäinen vierailuni Barbicaniin oli siis rakkautta ensisilmäyksellä! Turistin silmissä alue tuntui ja näytti omituisen epärealistiselta paikalta, vähän kuin olisi astunut tulevaisuuteen tai tieteiselokuvaan. Ainakaan Lontoolta Barbican ei näyttänyt.

Taidanpa omistaa tämän postauksen ihanalle arkkitehtiystävälleni, Emille, jota ajattelin joka toinen minuutti kävellessäni Barbicanissa. Mitä mieltä olet tästä, minun teki jatkuvasti mieli kysyä, mutta olit kaukana Suomessa, etkä pystynyt vastaamaan.